Oulangan kansallispuisto

Oulangan kansallispuistossa kiemurtelee Suomen suosituin vaellureitti, Karhunkierros. Ei liene täysin sattumaa että samassa paikassa on myös maan monipuolisimmat mahdollisuudet kumiveneilyyn. Oulangassa risteilee useampi eritasoinen joki, joita yhdistelemällä saa jokainen koottua itselleen mieleisensä reissun.

Julkisilla kulkuvälineillä tasapainoilevat pääsevät parhaiten alkuun Hautajärveltä, Ristikalliolta tai Käylästä. Kantatiellä 950 liikennöivä bussi tosin ajaa vain kesäisin ja silloinkin vain yhtä vuoroa. Sesongin ulkopuolella voi myös suosiolla ottaa Kuusamosta taksin.

Teknisesti ottaen kaikki alueen joet ovat Oulankajoen sivujokia, eli ne virtaavat puiston halki suunnilleen kaakkoon. Oulankajoen päähaara ja Kitkajoki yhtyvät lähellä Venäjän rajaa, joka on de facto pakollinen päätepiste jokimatkailulle. Rajan pintaan voi kuitenkin tilata taksin ja jatkaa matkaa esim. Keroharjun reitin suuntaan.

Oulangan reittivalikoima on valtava, joten en lähde luettelemaan niitä kaikkia. Olen melonut lähes kaikki karttaan merkityt jokipätkät ja suurin osa niistä on kuljettavissa ympäri vuoden. Rakenna oma reittisi omien aikataulujen ja mieltymystesi pohjalta.